Jenni Nissi: Kepistä päähän

 

The concept of Kendo is to discipline the human character through the application of the principles of the Katana (sword).

The purpose of practicing Kendo is:

To mold the mind and body,

To cultivate a vigorous spirit,

And through correct and rigid training,

To strive for improvement in the art of Kendo,

To hold in esteem human courtesy and honor,

To associate with others with sincerity,

And to forever pursue the cultivation of oneself.

This will make one be able:

To love his/her country and society,

To contribute to the development of culture

And to promote peace and prosperity among all peoples.

(All Japan Kendo Federation: JKF, 1975)

Sain kepistä päähän ensimmäistä kertaa eräänä kevätpäivänä pari vuotta sitten. Turha kai sanoa, että se pelotti. Hoin itselleni, että keppi on puuta, ja minulla on pääsuoja. Ei auttanut. Ja sitten olikin jo minun vuoroni lyödä.

Kyseessä olivat elämäni ensimmäiset kendoharjoitukset bogu päällä. Bogu tarkoittaa suojavarusteiden kokonaisuutta: pääsuojaa (men), hanskoja (kote) ja rinta- ja kylkipanssaria (do). Keppi on shinai, neljästä bambusäleestä koottu harjoitusmiekka. (Kendossa japaninkielinen termistö on osa jokapäiväistä harjoittelua, sen oppii kukin yksilölliseen tahtiin, mutta välttämätön se on yhtäkaikki.)

Osallistuin Helsingin Yliopiston Kendoseuran alkeiskurssille tammikuussa 2011. Ennakkotietoni olivat olemattomat. Vähäinen liikuntahistoriani koostui jalkapallosta, jonka pelaamisen olin lopettanut menon muututtua liian kilpailuhenkiseksi. Olin opiskelut aloitettuani ostanut salikortin, jota hädin tuskin käytin. Olin yksi neljästä alkeiskurssilaisesta, joista kokonaiset kolme pääsivät tiukan henkisen loppukarsinnan läpi, toisin sanoen ostivat bogun. (Mikä ei ole ihan halpa kertasijoitus köyhälle opiskelijalle, etenkään kun sen jälleenmyynti on lähes mahdotonta, bogujen ollessa yksilöllisiä ja omistajalleen mitoitettuja.) Pari vuotta myöhemmin uusin, ja ainoa, alkeiskurssilaisemme uskoo jatkavansa. Aika näyttää.

Kendoa on vaikea kuvailla. Lyhyesti ainakaan. Aloittaako siitä, mitä kendo konkreettisesti on, mitä harjoituksissa teemme, vai kertoako, miksi on olemassa kendoa, miksi ja miten se muodostui aikojen saatoksi sellaiseksi kuin se nyt on? Antoiko tuo alun kendon käsite tai sen tarkoituksen määrittely lukijalle mitään apuja? (Jalkapallo oli tässä mielessä paljon helpompaa. Ainoa selitettävä oli paitsiosääntö.) Jos kuvailen viikoittaisia harjoituksiani totuudenmukaisesti ja sanon, että lyön shinaillani harjoitusvastustajiani bogun eri osiin eri ajoituksilla ja tekniikoilla, ei se kerro kendosta mitään. Kendon keinoistakin se kertoo vain jotain.

Kendo ja muut budo-lajit ovat luonteeltaan hyvin dualistisia. Dualismilla tarkoitan budon kahtalaista roolia urheilulajina ja taidemuotona. Näitä kahta piirrettä ei voida erottaa toisistaan, ne ovat saumattomasti yhtä ja muodostavat kokonaisuuden, jota myös moderni kendo edustaa. Keiko tarkoittaa sananmukaisesti muistelua, jonka avulla kendossa kehitytään. Omat virheet pitää tunnustaa nöyrästi, jotta ne voi korjata ja tapahtuneesta oppisi. Keikoa on ilman harjoituksia, mutta harjoituksia ei ole (ei ainakaan saisi olla) ilman keikoa. Tässä mielessä kendo onkin henkisesti vaativaa, eikä se sovikaan tunnetusti ”sivulajiksi”. Kendo on japanilaista miekkailua, se on tässä kohtaa jo selvää, mutta se on myös keino paljon suurempaan pyrittäessä. Lyhyt katsaus lajin historiaan ja sen Suomen valloitukseen osoittavat tämän todeksi.

Kaksi historiaa – ja niiden yhteentörmäys

Kendo, osana budo-lajien rikasta perinnettä, kietoutuu tiukasti Japanin valtion historiaan. Käytännön sotakokemukset olivat opettaneet hallitsevalle samurai-luokalle, bushi, miten parhaiten hallita miekkaa ja sen käyttöä. Sotien päätyttyä miekkailu sai henkisemmän tarkoituksen. Itsensä kehittäminen oli tärkeää, bushin oli tärkeää olla jatkuvassa valmiustilassa jatkuvien sisällissotien aikana. Kun länsi pakotti Japanin avautumaan kaupankäynnille, joutui samurai-luokka tunnustamaan kehittymättömyytensä ennestään tuntemattomien tuliaseiden edessä. Budo-lajit kiellettiin, samurai-luokan symbolin, katana-miekan, kantaminen kiellettiin ja monet ennen vaikutusvaltaiset samurait olivat yhtäkkiä vailla valtaa ja asemaa.

Kendo ei kuitenkaan kuollut, vaikka läheltä piti. Taitonsa säilyttäneet kendokat alkoivat pitää näytöksiä, joilla kosiskeltiin aiempaa suurempia ihmisryhmiä. Moni perinteitä arvostava samurai piti tätä sielunsa myymisenä rahasta. Kun Japanin valtio alkoi rakentaa järjestelmällisempää valtiovaltaa ja perusti ensimmäiset poliisivoimat, kendo oli alusta asti osa koulutusohjelmaa. Kendo toimi rekrytointikanavana poliisivoimille ja parhaimmat taitajat palkattiin opettajiksi. Näytökset päättyivät ja kendon yhteiskunnallinen painopiste vaihtoi taas paikkaansa. 1800-luvun lopusta alkaen kendoa alettiin järjestelmällistää: katat (liikesarjat, yhteensä 10 kpl) saivat yksitellen nykyisen muotonsa ja graduointi-järjestelmää alettiin ensikertaa rakentaa.

Ennen toista maailmansotaa shinai lyheni nykyiseen muotoonsa, muistuttamaan enemmän oikean miekan muotoja. Sota-aika oli jo kaukana takana ja kendo oli kehittynyt omaan suuntaansa, kohti nykyistä muotoaan. Muisto lajin alkuperästä oli kuitenkin läsnä: kendo-ottelut olivat usein ippon-shobuja, yhden pisteen nopeita taisteluja, muistutuksena siitä, että oikeassa taistelussa yksi hyvä isku tappoi. Toisen maailmansodan voittajavaltiot eivät olleet sokeita budon symboliselle arvolle: harrastustoiminta kiellettiin jälleen. Tämä ei estänyt japanilaisia harrastamasta kendoaan salassa. Ei mennyt kauaa, kun kendo palasi päivänvaloon, ja ensimmäinen kendoseura perustettiin Tokioon vuonna 1949. Japanin kendoliitto, AJKF, perustettiin 1952. Vanhojen perinteiden elvyttäminen ja uusien luominen pääsi kunnolla alkamaan.

Jo säälittävän pieni pintaraapaisu kertoo, kuinka kaikki budo-lajit ovat olleet tiukasti sidottuna Japanin historiaan ja kansan omanarvon tunteeseen. Suomi, pohjoinen piskuinen maa, koki nuoruudessaan aivan toisenlaisia kasvukipuja. Niistä kertovat historiankirjat, ei tämä essee. Kendo kuitenkin rantautui Suomeen hyvin otollisella hetkellä, jota maan pitkä historia on omalta osaltaan pohjannut. Ehkä jotain kendon kaltaista olikin jo pitkään toivottu ja odotettu. Suomi, tuo talviurheilun luvattu maa, koki 1980-luvulla pienimuotoisen murroksen. Vuosisatojen ajan niin suositut ammunta, voimistelu, hiihto ym. kansan suosikit, olivat alkaneet saada rinnalleen uusia urheilulajeja, ja 80-lukua voi tässä mielessäni pitääkin urheilun kultaisena vuosikymmenenä.

1986 Porissa järjestettiin kyudo-leiri, jonka saksalainen ohjaaja oli sattumalta myös dan-tasoinen kendoka. Oli onnenkauppaa, että sillä leirillä sillä kertaa oli niin monta samanhenkistä ihmistä, jotka kiinnostuivat kendosta ja halusivat tietää siitä lisää. Uusi leiri järjestettiin ja siihen osallistuvia piti karsia. Tulos ei ehkä ollut toivottu, koska monen into lopahti. Helsingissä alettiin kuitenkin harjoitella, jos ei muuten, niin verkkareissa ja lätkävarusteet päällä. Syntyi Suomen yksi Suomen ensimmäisistä kendo-seuroista, Ki-Ken-Tai-Icchi. Onni oli toistamiseen myötä, kun Suomessa sotilasattaseana silloin toiminut kenraali Takahashi sai tietää aloittelevista kendokoista. Erinäisiä koulusaleja kierreltyään nuori seura pääsi perustamaan pesänsä Olympiastadionille, sattumankauppaa sekin.

Kaikki on tapahtunut vauhdilla. Nykyään Suomi on kymmenen parhaan eurooppalaisen kendomaan joukossa. Yksi miehistä, joka oli tuolla Porin leirillä, vetää nykyään Ki-Ken-Tai-Ichhin harjoituksia, joissa minäkin käyn. Entä jos kendo olisi todella tullut Suomeen pari vuotta myöhemmin? Kävisin vieläkin naama nyrpeänä Hallitusrakennuksen salilla (niin kuin yhä vain aina viikoittain yritänkin) ja kuuntelisin äitini saarnoja siitä, kuinka liikunta on hyväksi keholle. Mutta olen perheeni aktiivisin kuntoilija, Japanin Kendoliitto (AJKF) lähetti ensimmäisen haken-sensein Suomen komennukselle vuonna 1990 ja Helsingin Yliopiston Kendoseura perustettiin vuonna 1998.

Kendo Japanissa, Kendo Euroopassa

Ylväästä Tarkoituksestaan huolimatta Japanin kendo on nykypäivänä hyvin maallistunut. Poliisivoimille kendo on yhä keskeinen itsensä kehittämisen ja kunnon ylläpitämisen tapa. Kuitenkin, mikä ennen oli välttämätöntä järjestyksen takaamiseksi, puretaan nykyään poliisien omissa kendoturnauksissa, joissa oman poliisiprefektuurin edustaminen on kunnia-asia, mutta myös stressinaiheuttaja. Kouluseuroissakin nuoret kendokat oppivat pärjäämään tuloksen tekemisen ja vanhempien odotusten ristipaineissa. Muoto jää toissijaiseksi, eikä vanhoja perinteitä noudateta enää niin itsensä takia vaan koska niiden katsotaan kasvattavan lasta. Kendon hyvä maine on alkanut ruokkia itseään vääristynein perustein.

Eurooppalainen kendo otti hieman toisenlaisen suunnan syntyessään. Kaikki japanilaiset huipputason kendokat eivät ole aina hyviä opettajia. Tämä tunnustettiin Japanin Kendoliitossa ja kun Eurooppaan on lähetetty japanilaisia senseitä, ovat he myös olleet hyviä, asialleen omistautuneita opettajia. Euroopassa ei vielä kendon alkuaikoina ollut tietenkään mahdollisuuksia samanlaiseen kilpailemiseen kuin Japanissa, eikä kansainvälisiä leirejä tunnettu. Sen sijaan lajin innokkaat harrastajat pyrkivät etsimään oikeaa muotoa ja tekniikkaa. Tähän saumaan valistuneet senseit sopivat hyvin. 1970-luvun onkin sanottu olleen eurooppalaisen kendo-romantiikan aikaa. Lajin ollessa uusi siitä haluttiin tietää kaikki mahdollinen. Harrastajia ajoi pyrkimys lajin ymmärrykseen ja omaksumiseen, kun samaan aikaan Japanissa keski-iältään paljon nuoremmat kendokat turhautuivat lajin jatkuvaan kilpailuhenkisyyteen.

On eri asia harjoitella vanhalla, ilmastoimattomalla (ja talvisin lämmittämättömällä) dojolla, kuin koulujen (tai vaikka Hallintorakennuksen) liikuntasaleissa. On eri asia valita koulussa laulu- ja kendokerhon välillä, kuin metsästää netistä lähintä budo-seuraa, joka voi olla naapurikaupungissa. On eri asia valita laji, jolla on tunnetusti hyvä maine, kuin saada käteen käytetty, kulunut keppi ja käsky huutaa kuin hullu. Kuten KKTI:n nykyinen puheenjohtaja asian ilmaisi, suomalainen kendoka ei koe historian painoa tai vanhempien painostusta eikä aloittaessaan ymmärrä traditioita samalla tavalla kuin siihen syntyneet japanilaiset.

Kaksi Suomessa vieraillutta seinseitä keskustelivat Suomen kokemuksistaan. He kokivat sotien ajan siirtyneen suomalaiseen perusluonteeseen. Suomalainen, kuuluisa sisu muuttui heidän tulkinnoissaan asenteeksi, jota suomalainen kendo myös ilmentää; toisen sensein sanoin: ”puolusta – älä häviä”. Kendo on hyökkäyslaji, johon kuuluu myös puolustautumista, eli vastahyökkäyksiä, joissa toisen lyöntiyritys mitätöidään. Sensei tajusi, että kendon asiaa oli helpompi levittää suomalaisten tietouteen heidän oman maailmankuvansa kautta. Kun molemmille osapuolille sopiva lähestymistapa löytyi, yhteisymmärrys parani heti. Eikä kendon periaatteista tarvinnut poiketa.

Olin suunnitellut pohtivani, miten kendo on tuntunut integroituvan Suomeen niin hyvin, niin nopeasti. Niin vaivattomasti. Miten lajilla tuntuu olevan niin omistautuneita harrastajia. Kendon on sanottu olevan elämänkaarilaji. Nuorena opetellaan hallitsemaan tekniikka ja kilpaillaan, vanhempana voi kunnon jo heiketessä keskittyä muotoon ja kendon tarjoamaan henkiseen puoleen. Voisi kuvitella kendon sopivan jokaiselle, ikäkään ei ole mikään este aloittaa. Kendo on kuitenkin pienen piirin juttu. Suomen kendoseurojen keskusliitto pääsi Suomen Liikunta ja Urheilu-järjestön (suomalaistan liikuntajärjestöjen kattojärjestö) jäseneksi vasta 2009, sitä ennen jäsenmäärä ei riittänyt jäsenyyteen. Suomessa kendon harrastajia on noin tuhat. Se on hädin tuskin pisara meressä, kun Japanissa jo pelkästään seitsemänsiä daneja on tuplasti saman verran. (Sen saadakseen on täytynyt harjoitella kendoa yli 20 vuotta.)

Suomen kendoliiton jäsenmäärä on noussut hitaasti, mutta varmasti perustamisestaan asti. Uutuudenviehätys on saanut monet kokeilemaan rahkeitaan miekan kanssa. Muutama arhunpalvelus on tullut elokuvamaailmasta, mainittakoon tässä Star Wars ja Tom Cruisen tähdittämä Viimeinen samurai. Raskaat treenit ja osaamattomuuden tunne – tyhjästä kun aloitetaan – ovat karsineet vähemmän motivoituneet nopeasti pois. Mutta ne, jotka ovat tienneet, mihin ryhtyivät, jaksavat yhä huoltaa shinainsa ja tilata uusia. (Mikä ei olekaan ihan halpa lysti. Tässäkin huomataan, että raha on paras sitouttaja.)

Jokaisella kendokalla on ollut omat syynsä kiinnostua lajista. Uudet kulttuurit viehättivät jo Valistuksen aikana, tässä ei ole mitään uutta. Itsepuolustuslajien tiedetään kasvattavan itsetuntoa ja rohkeutta, mikäs siinä. Oma syyni oli urheilulajin mentävä aukko elämässäni ja uutuudenviehätys. Ja halpa alkeiskurssimaksu. Kendo vaatii tietynlaista luonnetta. Japanin kulttuurille tyypillinen vanhemman ja korkeamman arvostus on läsnä myös kendossa ja saattaa hämmentää aluksi individualistista, miksei jopa hieman egosentristäkin, eurooppalaista.  

Kendo ja kansainvälisyys

Lähdemateriaalin seasta alkoi kuitenkin hahmottua aivan toisenlainen, paljon mielenkiintoisampi luonne, eikä se tullut Euroopasta. Nimittäin japanilainen perinneylpeys. Sillä on oma nimensäkin, nihonjiron, japanilaisuuden teoria. Nihonjiron tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan vain japanilainen kykenee edustamaan Japanin taiteita ja filosofiaa oman ainutlaatuisen kulttuurisen ilmapiirinsä ansiosta. Vaikka tämä onkin JBA:n (Japanese Budo Association) edustamien periaatteiden vastaista, monet käytännön kokemukset kertovat muuta.

Jos japanilaiset pelkäävät, että heidän kulttuurinsa ymmärretään väärin toisella puolella maapalloa, eikö se ole ihan ymmärrettävää? Toisaalta maailma ei ole enää niin pieni kuin ennen, Japani ei ole enää eristäytynyt saari. IFK (International Kendo Federation) perustettiin vuonna 1970 kaikkien kansallisten kendoliittojen kattojärjestöksi. AJKF testauttaa uudet opettajansa lähettämällä nämä eri maihin opettamaan kendoa ja levittämään lajitietoutta kaikille eri mantereille. Monikansalliset kendoleirit ovat jo arkipäivää; meidänkin sähköpostilistallamme mainostetaan ranskalaista leiriä, jonka opettajakaarti koostuu japanilaisista 8. daneista. Kendon maailmanmestaruuskisat järjestetään joka kolmas vuosi, aina eri mantereella, joko Aasiassa, Amerikassa tai Euroopassa. Yhä useampi ulko-japanilainen viettää vuoden yhdessä Japanin budo-yliopistoista syventäen osaamistaan.

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Ensimmäiset ulkomaalaiset japanilaisilla kendoleireillä ja muissa opetustapahtumissa kokivat joutuneensa etnosentrismin uhreiksi. Kahtiajako kansallisuuden perusteella saattaa saada vielä nykypäivänäkin absurdeja piirteitä. Kendoleireillä taitavat ulkomaalaiset saattavat saada opetusta vähemmän eteviltä japanilaisopettajilta.  Ei-japanilaisen sensein rooliksi jää tällöin tulkita opetuksen sisältö muille. Tämä on huomattu myös Japanissa, jossa 2003 julkaistiin raportti, jossa yksiselitteisesti todettiin, etteivät japanilaiset voi enää pitää itseään ainoina japanilaisen kulttuurin edustajina. Japanissa on myös pidetty kansainvälisiä budo-seminaareja ulkomaalaisille, jotka ovat synnyttäneet onnistuneesti uusia japanilaisen kulttuurin asiantuntijoita.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita vielä sitä, että heidät tunnustettaisiin täysivaltaisiksi auktoriteeteiksi myös maan sisällä ja että heitä näkisi vetämässä budo-leirejä Japanissa. Korkeiden kyoshi ja hanshi- tasojen kirjallisissa kokeissa edellytetään japanin kielen taitoa. Tämä on tietenkin osittain myös käytännöllisyyden sanelemaa, mutta yhtä kaikki rajoite monelle ulkomaalaisille. Tunne siitä, että kykenee vaikuttamaan edustamansa lajin tulevaisuuteen, tekee sitoutumisesta paljon mielekkäämpää. Suomen kaltainen pieni kendomaa on täysin riippuvainen omista kotimaisista ohjaajistaan.

Japanissa kendo-harrastajien määrä on vähenemään päin. Uusia harrastajia on vaikea löytää, kun kendo koetaan vanhanaikaisena perinteenä, joka ei enää kykene vastaamaan modernin, globalisoituneen yhteiskunnan tarpeisiin. Uudet ammattilaislajit, kuten pesäpallo ja jalkapallo vievät kendolta harrastajia demokraattisen luonteensa ansiosta: kansalaisuus ei ole ihmistä määrittelevä piirre, vain hänen taitonsa merkitsevät. Perinteisiä budo-dojoja joudutaan sulkemaan Japanissa kävijämäärien vähentyessä. Useamman kuin yhden lajin dojot ovat jo harvinaisuus. Näyttäisi siltä, että kendon ja muiden budo-lajien säilyminen on kiinni niiden kyvystä kansainvälistyä. Miksei Japani sitten avaudu – henkisesti?

On muistettava, että eurooppalaisen, ja erityisesti suomalaisen, kendon tarina on vasta aluillaan. Lukemieni artikkelien eurooppalaiset kirjoittavat ovat olleen lajin kansainvälistämisen pioneereja. He ovat nyt keski-ikäisiä miehiä ja he ovat todistaneet lajin eksponentiaalista leviämistä jo vuosikymmeniä. Näin on myös suomalaisten senseiden kohdalla. Ehkä minä, parikymppinen aloittelija, tulen todistamaan vielä aivan toisenlaista, vilpittömästi kansainvälistä kendoa. Ehkä minäkin vielä lähden vuodeksi Japaniin tekemään kendoa ja perehtymään maan klassiseen kulttuuriin, joka minua on aina kiehtonut. Vastaanottoni saattaa olla aivan toisenlainen, kuin minkä minua aiemmat kendokat ovat saaneet todistaa.

Loppupäätelmiä

Kendossa yhdistyy saumattomasti yksilöllinen kehitys ja yhteisöllinen yhdessäolo. Yhdessä harjoiteltaessa jokainen kehittyy oman fysiikkansa ehdoilla. Olen usein ajatellut, että kendo on meditointia niille, joiden jalat puutuvat risti-istunnassa. Alkuhiljentymiset ja kumarrukset poistavat tehokkaasti kaikki muut ajatukset mielestä ja ensimmäinen kiri-kaeshi rentouttaa kaikki lihakset ja keskittyminen on vain ja ainoastaan seuraavassa lyönnissä. Kun itseäni puolet painavampi maajoukkueen edustaja kokee minun olleen liian laiska ja heittää minut selkään työntämällä jotakuinkin lentoon, tiedän, etten olisi tässä pisteessä ilman muiden apua. Sanotaan, ettei suomalainen osaa ottaa kritiikkiä vastaan tai keskustella asioista rakentavasti. Kendo tuntuu enemmän yhdeltä suurelta suvulta riitoine ja rakkauksineen kuin pelkältä harrastuspiiriltä. Kaikki vinkit jaetaan, hyville lyönneille kumarretaan, huonoille irvistetään. En usko olevani ainoa eurooppalainen, joka on löytänyt kendosta toisen kodin.

Kendon herättämät tunteet eivät ole kenenkään kansallista omaisuutta. Japanin maajoukkue on ainoa ammattilaisista muodostuva joukkue MM-kilpailuissa. Kaikki muut, suomalaiset, brasilialaiset, ranskalaiset, venäläiset, ovat siellä omalla ajallaan nauttimassa yhteisestä ajasta, uusista tuttavuuksistaan ja ennen kaikkea kendosta. (Koska muutahan he eivät voi tehdä, sillä Japani voittaa aina. Ja toiseksi tulee Korea.) Aikanaan Olympialaiset perustettiin syystä. Aikanaan IFK perustettiin syystä.

Kun valuu hikeä samojen ihmisten kanssa kolmesta neljään kertaa viikossa ja on nukkunut ahtaasti liikuntasalin kovaäänisen ilmastoinnin alla peläten flunssaa, sitä on alkanut tuntea yhteenkuuluvuuden tunnetta mitä erilaisimpien ihmisten kanssa. En olisi ennen voinut kuvitellakaan kirjoittavani esseetä urheilusta.  Kendon tarkoitus on kendon päämäärä. Kendo on kirjaimellisesti tie, do, jota kuljetaan. Kaikkihan tietävät maailman kuluneimman sanonnan, että elämä on matka. Kendo antaa turvaksi mukaan shinain. Se ei katso ikää eikä kansallisuutta.

Lähteet:

kuva:

http://www.kendo-fik.org/english-page/english-page2/AJKF-Event-Schedule.htm 1.11.2012

AJKF, 1975: The Concept of Kendo; the Purpose of Kendo

http://www.kendo-fik.org/english-page/english-page2/concept-of-Kendo.htm 29.10.2012

Kendo World:

2003, numero 2.2

Vitalis, Louis: Kendo, Iaido & Jodo: A Comparison between Japan and Europe, sivut 65-69

2004, numero 3.1

Alex Bennett: (A Brief Synopsis of: ) A Brief History of Kendo, sivut 6-15

2007, numero 3.4

Stephen Robert Nagy: Internationalization of BUDO culture: Important Questions for the Future of BUDO, sivut 84-90

Tengu (FKI:n jäsenlehti):

1994, numero 1

Kendo Suomessa, sivu 4 (kirjoittajaa ei mainittu, lehden toimittaja Timo Reenpää)

1997, numero 1

Timo Reenpää: Aihetta juhlaan!, sivut 4-5

2001, numero 1

Keskusteluja Takeda-sensein kanssa, tulkannut Heini Inkinen, sivu 4

2002, numero 1

Sensei U[e]matsu ja sensei Takahashi: Keskustelua Suomen kendosta ja sen tulevaisuudesta, kääntänyt Heini Inkinen, sivut 18-21

Muuta kirjallisuutta ja lähdeaineistoa:

Mikko Salonen: Nippon Kendo Kata: Johdatus japanilaiseen miekkailuun, Mikkomes, Lahti, 2010

Helsingin Yliopiston Kendoseuran sivut:

http://www.helsinki.fi/jarj/kendo/

(uutta, päivitettyä ilmettä odotellessa)

Ki-Ken-Tai-Icchi ry:

kendohelsinki.org

(paljon kattavammat kendo-sivut, sori HY)